Joulutunnelma syntyy sydämen aitoudesta ja kiireettömästä läsnäolosta. Tunteikkaana jouluihmisenä rakasta joulun makuja, tuoksuja ja sävelmiä. Kaiken kruunaa läheisyys ja yhteinen aika tärkeiden ihmisten kanssa. Joulu on mielentila, ei suoritus, mutta pienet joulupuuhastelut johdattavat myös mielen joulun tunnelmiin.
Taatelikakku on joulun klassikko, joka on herkullista myös glögin kanssa ja paranee päivä päivältä jääkaapissa – sen voi siis huoletta valmistaa ajoissa etukäteen. Kutsu ystävät herkullisille jouluetkoille ja tarjoa suolaisia ja makeita pikkuherkkuja.
Pienet kuivakakut tai muut leivonnaiset ovat mainioita lahjoja ja viemisiä – niistä ilahtuu varmasti jokainen eikä niistä jää jäljelle muuta kuin hyvä mieli ja herkulliset muistot. Valitse kauniita vuokia, niin saat helposti näyttäviä kakkuja. Koristele ne jouluisiksi esimerkiksi tomusokerilla ja sokerimassakoristeilla.
Tässä taatelikakun ohje tavallisena sekä gluteenittomana. Olen saanut ohjeet ystäviltäni ja olen sitä mieltä, että hyvien reseptien jakaminen on rakkautta. Makujen myötä mieliin palaavat myös hyvät hetket ja muistot rakkaista ystävistä. Herkutellaan!
Mehevä taatelikakku
250 g kuivattuja taateleita
2 dl vettä
200 g voita
2 munaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 prk (150 g) ranskankermaa
Vuoan leivitykseen voita ja korppujauhoja.
Paloittele taatelit ja laita ne veden ja sokerin kanssa kattilaan. Kiehauta ja anna hautua hiljalleen, kunnes taatelit pehmenevät, sekoita välillä. Lisää kattilaan voi, anna sen sulaa ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä ja lisää munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sekä ranskankerma vuorotellen taikinaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 40–50 minuuttia. Jos pinta näyttää tummuvan liikaa peitä se leivinpaperilla paiston loppuajaksi.
Gluteeniton taatelikakku
1 pkt tuoreita taateleita (Juicy Dates 400 g)
Kourallinen rusinoita
3 dl vettä
3 dl fariinisokeria (tai 2/3 fariinia, 1/3 tavallista)
200 g voita
2 munaa
3,5 dl gluteenittomia jauhoja (esim. Agata Bakery A1)
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
2 tl vanilliinisokeria
Toinen kourallinen rusinoita
Kourallinen kuivattuja karpaloita
Poista taateleista kivet, keitä taatelit ja ensimmäinen erä rusinoita sokerin ja veden kanssa pehmeiksi (10–15 minuuttia). Mössää massa sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää voi paloina lämpimään massaan, että se sulaa joukkoon. Lisää munat. Sekoita lusikalla. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi sekaan. Lisää rusinat ja karpalot. Sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada voideltuun ja gluteenittomilla korppujauhoilla leivitettyyn vuokaan. Paista 175-asteessa noin tunti. Kokeile cocktailtikulla kypsyys ja jatka paistoa, jos tikkuun jää taikinaa. Kakku tummuu herkästi liikaa, joten laita uuniin leivinpaperi vuoan päälle, kun pinta on hyytynyt. Jäähdytä. Koristele sokerikuorrutuksella tai tomusokerilla, jos haluat.
Jouluisia herkkuja saa loihdittua mielikuvitusta käyttämällä, kuten nämä hauskat pikkuiset tonttulakkileivokset. Mansikka toimii tonttulakkina, koristele se kermalla ja tee pohjat esimerkiksi kääretorttulevystä leikkaamalla sopivat pienellä lasilla ja kostuta ne vaikkapa glögillä.
Leivonnassa voi hyödyntää myös kuviokaulimia ja -leimasimia, joilla saa ihania kuvioita pikkuleipiin ja pipareihin. Niillä saa kivat kuviot myös kakkujen päällä käytettävään sokerimassaan. Kuviokaulimia löytyy leivontatarvikeliikkeistä ja verkkokaupoista.
Jouluun liittyvät vahvasti usko, toivo ja rakkaus – ja suurin niistä on rakkaus. Myös aika on rakkautta – anna sitä läheisillesi, niin luotte yhdessä pysyviä joulumuistoja ja tunnelmia.
Rakenna jouluinen herkkupöytä eli grazing table joko kahvipöytään tai jouluaterian jälkiruuaksi kokoamalla näyttäväksi asetelmaksi kakkuja, torttuja, pipareita ja pikkuleipiä unohtamatta suklaakonvehteja, namuja ja juustoja lisukkeineen. Voit rakentaa näyttävän asetelman pinoamalla kauniita lautasia, kulhoja ja kakkuvateja torniksi ja somistamalla ne jouluisilla somisteilla, kuten kuusenhavuilla, tontuilla, enkeleillä tai muovisilla metsäneläimillä ja valosarjoilla – ja tupsauta kaiken päälle vielä tomusokeria lumihunnuksi.
Voit tehdä myös näyttävän koristeen kandeeratuista eli sokerilla kuorrutetuista hedelmistä ja marjoista. Sivele hedelmien pinnat haarukalla vatkatulla munanvalkuaisella ja ripottele hedelmien päälle erikoishienoa sokeria ja tomusokeria. Anna kuivaa ja laita tarjolle. Kuivuttuaan sokeri näyttää ihanasti huurteelle ja jääkiteille.
Jouluna pastakin pukeutuu punaiseen...
Kukat kuuluvat jouluun. Valikoimaa on nykyään ilahduttavan paljon ja valikoimaa löytyy sekä tuoksuvina että ilman tuoksuja. Myös aito kuusi tuo ihanan havuntuoksun kotiin. Jos et halua kuusta, laita muutama havu maljakkoon tai ripusta niitä roikkumaan.
Joulun tuoksua tuo ihanat hyasintit. Tässä hyasinttien sipulit ja juuret on pesty mullasta ja ne on asetettu hyasinttilaseihin, joissa näyttävät juuret ovat vedessä, mutta sipuli veden yläpuolella. Hyasinttien seurana asetelmassa on piparista tehty linnunpönttö ja havuja sekä valoköynnös tuomassa tunnelmaa. Tällaiset pienet asetelmat siellä täällä nostattavat tunnelmaa ja saavat hymyn huulille.
Monelle hyasintin tuoksu on liian voimakas, jolloin voi kokeilla hyasintin laittoa esimerkiksi kynttilälyhtyyn sisälle tai ulos. Ulkona se jäätyy ja kestää hyvin seuraaviin suojakeleihin saakka.
Löysin kirpputorilta muutaman vanhan kukkasiilin eli kenzan ja innostuin tekemään punavalkoisen asetelman. Kukkasiilit ovat oiva apu asetelmien teossa. Yhdistä jouluisia kukkia ja vaikkapa havuja keskenään, niin saat upeita asetelmia. Muista aina puhdistaa kukkasiili käytön jälkeen lämpimällä vedellä.
Lintudeli avautuu...
Myöskään pihan pikkulintuja ei saa unohtaa ja on kiva tarjota myös niille tavallista parempia jouluherkkuja. Kylmä, jää, lumi ja lyhyt päivä ovat linnuille haasteellisia. Paljon energiaa sisältävät lisäravinto auttaa lintuja kestämään kovissakin pakkasissa. Talviruokinnan ansiosta myös mm. talvehtivat mustarastaat ovat yhä yleisempi näky talvimaisemassa ja sini- ja talitiaisten määrät ovat moninkertaistuneet.
Nämä siemenkakut on helppo ja nopea valmistaa. Täytä kakku- tai leivosvuoat siemenillä, jyvillä ja pähkinöillä. Sulata kookosrasva kattilassa ja kaada sula rasva vuokiin. Anna jäähtyä kunnolla. Siemenkakut irtoavat helposti, kun huuhtelet pikaisesti vuoan ulkopuolta lämpimällä vedellä. Nämä ovat linnuille mieleisiä ja kauniita herkkuja ja myös mainioita joulunajan viemisiä. Ripusta siemenkakkuja pihasi oksiin ja havuihin ja nauti lintujen touhujen katselusta. Jos haluat joulupuuhiisi linnunlaulua, kuuntelepa tämä podcast, jossa on asiaa linnuista ja linnunlaulujen toivekonsertti.
Korista piha ja pihapuut
Kutsu mielikuvitus vieraaksesi ja tee kodistasi ja sisäänkäynnistäsi jouluinen ihmemaa. Kynttilät – nuo joulun juhlavalot, joita ei voi olla liikaa – lyhdyt, havut, jääpallot (ohje edellisessä blogipostauksessani) ja valosarjat luovat ihanan tunnelman pimeisiin päiviin ja on ilo tulla kotiin, kun sisäänkäynti on kutsuva.
Pihan puihin ja havuihin voi ripustella myös monenlaisia koristeita. Itse olen somistanut pihani tuijia tonttulakkiköynnöksellä. Kokeile myös joulunpunaisten omenien ripustamista lintujen iloksi tai jäädytä pienissä leivosvuoissa jääkoristeita ja sido niitä oksiin.
Kynttilät ovat lyömätön tunnelmantuoja pimeään aikaan. Muista kuitenkin aina valvoa elävää tulta, niin sisällä kuin ulkona!
Perinteet kuuluvat vahvasti jouluun. Nostalgiset joulukoristeet ovat osa joulunviettoa ja minulla yksi niistä on tämä rakas Artturi the Kotitonttu, joka tervehtii aina ovensuussa. Se on jo vuosikymmenten ajan ilahduttanut kunniapaikallaan ja kuuluu tärkeänä osana jouluumme.
"Kuta pienempi on itse, sitä suurempi joulu tulee."
-Tove Jansson-
Lämmintä joulumieltä teille kaikille
ja kiitos tästä vuodesta!
Huilataan hetki joulun tunnelmissa...
Puutarhurisi Pia
Yorumlar